Vuoden keskisuomalainen

julkaistu keskisuomalainen 23.12.2017, toimittaja Esa Kilponen

Aurinko sydämessä – hän on Vuoden keskisuomalainen 2017

Keskisuomalaisen lukijat äänestivät kannonkoskelaisen iloisen leipurin Huynh Nhu Karjalaisen voittoon.

Kannonkosken iloinen leipuri Huynh Nhu Karjalainen on voittanut sanomalehti Keskisuomalaisen järjestämän Vuoden keskisuomalainen -äänestyksen. Äänestyksessä jäi taakse monta julkkista koripallotähti Lauri Markkasestalähtien.

– Kun kuulin valinnasta, minulle tuli melkein itku silmään – onnesta. Ilo tuntui sydämessä asti. Kiitos äänestäjilleni!, Karjalainen sanoo.

Karjalainen yllättyi tuloksesta, vaikka moni torikauppiaan asiakas kertoikin äänestävänsä häntä.

– Se oli hienoa kuulla. Yksi ihana mummo sanoi, että me äänestettäisiin sinut vaikka eduskuntaan, mutta kuka sitten tekisi meille torille ruokaa, Huynh Nhu eli kannonkoskelaisittain ”Vinjy” Karjalainen sanoo.

Aamulla Karjalaisen leipomossa Vuoskosken vanhassa kyläkoulussa käy kuhina. Ja torilla odottavat uskolliset asiakkaat. Usein aamuisin esimerkiksi Palokassa on jonossa 30 asiakasta.

Karjalainen tunnetaan iloisesta asenteestaan ja aurinkoisesta hymystään.

– Yksi mummo sanoi minulle, että hän tulee aina torille katsomaan aurinkoa!

Anopiltaan suomalaiset leipuriopit saaneella Karjalaisella on nyt neljä työntekijää ja kolme autoa, jotka kiertävät vuoropäivin eri myyntipaikkoja. 23-vuotiaana Suomeen muuttanut Karjalainen kertoo tulleensa 17 vuodessa suomalaiseksi – neljä kaunista vuodenaikaa, järvet, metsät ja luonto ovat Karjalaiselle parasta keskisuomalaisuutta.

– Ja ihmiset, jotka ovat rehellisiä ja joiden sanoihin voi luottaa.

Karjalainen itse eivätkä hänen lapsensa ole kokeneet Suomessa ennakkoluuloja tai rasismia.

– Vain muutama on katsonut ilkeästi. Se on ollut harvinaista eikä pilaa kokemaani. Kuten vietnamilainen sanonta kuuluu: Ei yhden madon takia kannata hyvää keittoa heittää pois.

Lue lisää lauantain Keskisuomalaisesta.

Vuoden keskisuomalainen 2017 -tulokset

1. Huynh Nhu Karjalainen, 575 ääntä.

2. Lauri Markkanen, 424.

3. Semmarit, 358.

4. Katri Raatikainen, 310.

5. Pekka Kostiainen, 248.

6. Kalle Rovanperä, 202.

7. Mimosa Jallow, 114.

8. Annikki Karvinen, 88.