Tuomas Kyrön haastattelu Keskisuomalainen 24.8.2014

KSML 24.8 Päivi Kujala
Tuomas Kyrön haastattelu

Kyllä en olisi uskonut

Mielensäpahoittaja-jutut olivat alkujaan radion tilaamia pikku kuunnelmia, mutta välityö paisui joka suuntaan. ”Koskaan ei tiedä, mikä työstä lopulta tulee. Se itse kertoo aikanaan, miksi haluaa muuttua, 1500-sivuiseksi kirjaksi vai elokuvakäsikirjoitukseksi vai joksikin muuksi”, Tuomas Kyrö sanoo. Jani Laukkanen
Kirjai…lija: Mielensäpahoittajilla menestykseen nousseesta Tuomas Kyröstä on tullut onnellisten loppujen kannattaja.
Tuomas Kyrö sanoo olevansa yhä samaa mieltä kuin vihaisena nuorena esikoiskirjailijana: kirjan laatu mitataan vailla kantta ja tekijän nimeä. Sisällön pitäisi ratkaista, ei kirjailijan ympärille rakennetun brändin.

Voitko sitten ajatella, että kirjoittaisit joskus kirjan nimimerkillä?

– Voisin hyvin ja tulen sen varmasti tekemään, Kyrö vastaa.

Mutta ei hän silti itsekään ole pois tuosta brändäyksen maailmasta, ja myöntää sen.

– Sitä on alkanut ymmärtää niitä julkisuuden lainalaisuuksia.

Sille Kyrö ei ehkä voi silti mitään, että hänen luomastaan Mielensäpahoittajasta on tullut brändi itsessään ja ällistyttävä suksee. Hahmo syntyi lyhyitä kuunnelmia pyytäneelle radiolle välityöksi, ja on nyt paisunut kolmeksi kirjahitiksi, näytelmiksi ja elokuvaksi, joka sinkoaa happaman vanhan jäärän suoraan Toronton elokuvajuhlille.

Kyllä ei olisi Mielensäpahoittaja uskonut, eikä olisi Janakkalassa asuva kirjailija itsekään, kun hahmoa synnytti.

Sitten tiedoksi: Mielensäpahoittaja ei ole kuollut, hän elää. Ja voi päästä laukomaan totuuksiaan vielä neljännessä kirjassa.

– Minulla on vahva aavistus, että jatkoa tulee. Luulen, että kun Suomi täyttää 100 vuotta, Mielensäpahoittajan pitää puuttua aiheeseen.

80-vuotiaan totuudentorven päästäminen päiviltä kolmannessa kirjassa oli Kyrön mukaan pitkään auki.

– Aikaisemmin pidin avoimista tai alaspäin menevistä lopuista. Nyt olen onnellisten loppujen kannattaja ja tylsäksi muuttunut keski-ikäinen ukko.

Tavallaan Kyrön kirjailijanuralla on ollut kaksi tärkeää virstanpylvästä.

Esikoiskirjansa Nahkatakin hän julkaisi vuonna 2001, mutta vaikka sen perään ei levitelty punaisia mattoja eikä ”alettu elää kirjailijaelämää” (mitä se sitten lieneekin), niin sen myötä kaikki muuttui, hän sanoo.

– Työttömällä lusmulla oli yhtäkkiä ammatti, jota se halusi harjoittaa. Se muutti itsekunnioituksesta lähtien kaiken.

Levottoman nuoruuden elänyt skinhead ja häirikkö löysi kliseisesti sanottuna kirjoittamisesta suunnan elämälleen. Kirjoituskurssilla kohdalle osui oivallisesti kirjailija Mari Mörö, jolta Kyrö oppi käsityöläisen lähestymistavan kirjoittamiseen: jos vain perslihakset kestää, kannattaa kirjoittaa mahdollisimman monenlaista ja moneen paikkaan.

Sitä Kyrö on tehnytkin, kolumneja, pakinoita, sarjakuvia, romaaneja ja kuunnelmia ja istunut lisäksi vakiopanelistina Nelosen Hyvissä ja huonoissa uutisissa.

Toinen iso muutos lähestyi Mielensäpahoittajan muodossa eli myyntilukujen sinkoutuessa uusiin sfääreihin.

Mielensäpahoittaja (2010), Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike (2012) sekä juuri ilmestynyt Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja ovat paperi-, ääni- ja sähkökirjoineen myyneet yhteensä noin 200 000 kappaletta.

– Mikään kirjani ei myynyt näitä ennen merkittävästi, vaikka moni tuntui itsestä tärkeältä. Kolumneilla ja sarjakuvillakin tienasi enemmän.

– Onneksi kun olin yli kymmenen vuotta tehnyt näitä töitä, niin ei hirveästi enää herahtanut kusi päähän. Olin tottunut siihen, että jotta asuntolaina lyhenee, pitää jotain olla aina meneillään jossain. En ymmärtänyt, että olisin voinut hidastaa tahtia ensimmäisen Mielensäpahoittajan jälkeen, eli sikäli mikään ei muuttunut silloin.

Asuntolainaakin on edelleen jäljellä. Motivaattorina.

Mutta sikäli jokin muuttui, että nykyään Kyrö sanoo olevansa enemmän poissa työhuoneeltaan ja tekemisissä muiden ihmisten kanssa.

Tuomas Kyrölle tärkein kirja omista on aina se, joka viimeisenä on valmistunut.

– Silloin ajattelee että olenpa ylpeä tuosta, ja sitten, että miksi minä menin sen tekemään.

Käsityöläisyyden hengessä, ja siksi, että Kyrö ei osaa sanoa toimeksiannoille ei, projektit näyttävät kasvavan pelkän proosan ulkopuolelle. Kuten käsikirjoituksen pariin, jonka hän teki ohjaaja Dome Karukosken kanssa Mielensäpahoittaja-elokuvaan.

Kärsiikö kysyä: miten saadaan aikaiseksi kiinnostava elokuva, tai ylipäänsä elokuva – eli draamaa – kirjoista, jotka perustuvat vanhan miehen pään sisäisiin ja yleisönosastoja täyttäviin marinoihin?

– Sehän siinä on huvittavaa! Olen tehnyt 15 kirjaa, joista kahdessa ei ole juonta. Tietenkin juuri niistä halutaan tehdä elokuva.

Mutta hyvin se on Kyrön mielestä onnistunut, varsinkin kun on saanut tehdä töitä ”itseään parempien ja viisaampien ihmisten kanssa”.

Mielensäpahoittaja on kiertänyt maata myös lukuisten teatterien ohjelmistoissa Seija Holman dramatisoimana, ja syksyllä hahmo kipuaa sekä Kansallisteatterin että Helsingin kaupunginteatterin lavalle.

Keski-Suomessa Erkki Teittinen ja Jussi Rekonen ovat tehneet vanhana jääränä ja tämän poikana lähes 60 esitystä, ja kohta on suunta Lappiin.

– Järkyttävän suosittu, Jussi Rekonen tiivistää.

Rekonen ei ole ainoa, joka miettii, miten niin nuori mies kuin Kyrö, 40, on pystynyt menemään valittavan ja elämänviisauksia pyytämättä jakavan ikämiehen pään sisälle, joka kyllä niin mielensä pahoittaa milloin mistäkin.

No, miten, Tuomas Kyrö?

– Kirjailijan pitää aina päästä kirjojensa henkilöiden päähän, olivat he sitten 7-vuotiaita lapsia, 80-vuotiaita miehiä tai keski-ikäisiä naisia. Kun kirjoittaa vanhasta ukosta, pitää olla se vanha ukko, jolla on selkä kipeä ja moottorisahaa muka osaa käyttää, vaikka kumpikaan ei pidä paikkaansa.

Kyrö sanoo viettäneensä lapsesta lähtien aikaa omien isovanhempiensa kanssa näiden juttuja kuunnellen. Se on ehkä yksi syy siihen, että hänen kirjoissaan on ”aina” ollut vanhoja ihmisiä. Heitä, jotka elivät sitä aikaa, kun kahvit keitettiin kotona eikä maksettu hirveitä ylihintoja huoltoasemien kahviloissa.

– Vuosi 1946 saattoi olla minulle yhtä tutun tuntuista aikaa kuin 1983, jota silloin elin.

Päähenkilön hahmoon Kyrö on ammentanut itseään ärsyttäviä asioita sekä ”joka paikasta tulevia aineksia”, laittanut jutut vanhan miehen suuhun ja lisännyt tehoja.

Puutyöorientoitunut Mielensäpahoittaja asuu Sysi-Suomi -nimisessä kuvitteellisessa paikassa, joka on yhdistelmä hänen sukunsa Sammalistoa, appivanhempien Saarijärveä, Tervakoskea, Sammattia ja vaikka mitä.

– Saarijärven Sampo-lehden yleisönosastoakin on tullut luettua ja monien pikkupaikkakuntien elämää seurattua, Kyrö kertoo.

Mutta mikä vanhaa hyvää 50-lukua haikailevassa hahmossa vetää?

Antaa teatterimies Rekosen vastata ensin.

– Jatkuva palaute on ollut, että ”ihan kuin meillä”. Saarijärveläinen rouva sanoi näytöksen jälkeen, että meni rahat hukkaan, heillä kun on kotona joka päivä samanlaista. Hän käski ukkonsakin katsomaan, tämä tuli ja hänkin tykkäsi.

Jotkut kulkevat Helsingistä käsin päiväseltään näytösten perässä eri puolilla Suomea, Rekonen tietää.

– Jokin siinä on. Kun sen teatterintekijänä aina tietäisi, mikä. Meilläkin kaksi äijää puhumassa ja lavastuksena yksi pöytä.

Kyrön saaman lukijapalautteen mukaan hahmosta on löydetty ”vihdoinkin” viisauden sanaa, tai tämä on hyvässä tai pahassa kuin oma perheenjäsen. Nuoriso pitää häntä viisaana tyyppinä ja tekstin lyhyttä muotoa helppona lähestyä.

– Kirjailijakollega Riku Korhonen arveli, että Mielensäpahoittaja on mun yliminäni, joka haluaisin olla toisessa todellisuudessa. Voi ollakin. Mutta jos minä nuorena miehenä esittäisin noita mielipiteitä, se vain ärsyttäisi. Kokeneelle kansalaiselle ja konservatiiviselle anarkistille tai anarkistiselle konservatiiville ei kukaan voi loukkaantua, Kyrö uskoo.

Viimeisimmässä kirjassa Mielensäpahoittaja peräti löytää siedettäviä henkilöitä nuorison keskuudesta, tai ainakin yhden sivistyneen lättähatun, ja ottaa käyttöön uutta tekniikkaa. Hän saa ”sylitelevision”, jolla pääsee katsomaan vanhoja Arvi Lindin lukemia uutisia.

– Ei Mielensäpahoittaja ole vain jupiseva jäärä. Hän hyväksyy kehityksen, jos se on järkevää. Minäkin otin sylitelevision käyttöön, vai mikä tabletti se on, että pääsin katsomaan Lasse Virenin kultajuoksun.”

Kirjailija Tuomas Kyrö
Synt. 1974 Helsingissä, asuu Janakkalassa. Perhe: kaksi lasta, vaimo tutkija Pirjo Rautiainen.

Tunnustukset: Kalevi Jäntin palkinto 2005, Nuori Aleksis -palkinto 2006 ja Kiitos kirjasta -mitali 2011. Romaani Liitto oli Finlandia-palkintoehdokas 2005. Urheilukirja valittiin Vuoden urheilukirjaksi 2011.

Teoksia myös mm. Nahkatakki 2001, Tilkka 2003, Benjamin Kivi 2007, 700 grammaa 2009, Kerjäläinen ja jänis 2011, Kunkku 2013.

Mielensäpahoittaja -kirjat (WSOY) 2010, -12 ja -14, aiheeseen liittyvä Miniä 2012. Elokuva ensi-iltaan 5.9.2014 ja Toronton elokuvajuhlille syyskuussa englanninkielisellä nimellä The Grump.

PÄIVI KUJALA