Mielensäpahoittaja ja poika arvostelu

MIELENSÄPAHOITTAJA JA POIKA ARVOSTELU KESKISUOMALAINEN 5.7.2014
Minuutissa piilee elämänaarre
KSML Jorma Pollari, Kulttuuri 05.07.2014

Teatteri Rete

Mielensäpahoittaja ja poika
Esitys Saarijärvellä 1.7.2014.

Kun pohjoisen äijänkäppänä, kahdeksankymppinen änkyrä (Erkki Teittinen), avaa suunsa ja laukoo teräviä totuuksia, yleisö nyökyttelee hyväksyvästi päätään, joskin nauru remahtaa vähän väliä suupielestä. Mielensäpahoittaja ja poika on Tuomas Kyrön teksteihin perustuva onnistunut elämänfilosofian paketti draamallisissa kääreissä.

Näin kiertävän esityksen idyllisellä vanhan pappilan pihalla Saarijärvellä. Esitys näyttää kokoavan katsojikseen ihmisiä, jotka pitävät elämänmakuisesta mutta silti hauskasta ”valittamisesta”. Naurusta jossa käytetään aivoja. Esitys kumpuaa ajatuksesta: kun purkaa pahaa oloaan puhumalla, eivät suonet tukkeudu, niin uskoo mielensäpahoittaja.

Ja purettavaa riittää aiheesta kuin aiheesta: elämänlähteestä eksyvä nykymeno, liian helppo elämä joka siksi ikävystyttää jo lapsetkin, yletön tuhlaaminen ja oikukkaat ihmissuhteet… ei sitä itsellisesti omassa kodissaan, töllinrähjässä asuva erakko jaksa kuin päivitellä. Mutta nyt edessä on luopumisen aika – paljon on jo viety ja lopulta viedään loputkin. Niin kuuluu olla.

Teittisen ohjaama esitys kuulostaa puhtaalta kuin kesätuuli vihertävien niittyjen yllä. Kaikesta ankeudesta huolimatta ukon elämän täyttää aurinkoinen viisaus, jota hän jakaa pojalleen (Jussi Rekonen) ja samalla katsojille, jotka esityksen edetessä aukovat korviaan kuin linnunpojat nokkiaan parempien suupalojen toivossa.

Ja vastaanotettavaa riittää. Perussuomalaista yksinkertaisuutta, jossa arvot ovat kohdallaan ja elämänkauneus karheudessaan hellyttävää. Naura ja herkisty, jotta viisastut. Sellaiseksi kiteytyy esityksen sanoma: kohtaa elämä kunnioittavasti, ilman toivottomuutta ikävien asioidenkin puristaessa.

Mielensäpahoittaja ja poika on kahden miehen teatteria. Lähes monologimaista pajatusta, jossa on kuitenkin kaikessa tekstuaalisessa irtonaisuudessaan riittävästi tarttumapintaa mielenkiinnon ylläpitämiseksi. Teittinen esittää ukonrähjää antaumuksella ja selkeällä puheilmaisulla. Rekonen saa kivasti luontevuutta ilmaisuunsa puuhastellessaan puhuessaan.

Parituntinen esitys on palkitseva, sillä katsomosta lähtee elpyneenä, sisäisesti puhdistuneena, koska muistutus siitä mitä minuutti elämässä merkitsee, on paikallaan. Ja kun kaiken saa omaksua hyväntuulisen ja hyvällä maulla rehevöitetyn huumorin kera, voidaan puhua kaikella tavalla onnistuneesta teatterikokemuksesta. Suosittelen ehdottomasti. Jorma Pollari

Käsikirjoitus: Tuomas Kyrö. Dramatisointi: Seija Holma. Ohjaus: Erkki Teittinen. Puvustus: Sari Kemppainen. Lavastus: Timo Väätänen, Mikko Rekonen. Rooleissa: Erkki Teittinen ja Jussi Rekonen.

Naura ja herkisty, jotta viisastut.