Keskisuomalaisen kritiikki Pullapappista

Teatteri Rete: Pullapappi (kantaesitys Keuruulla 14.11.2014)

Jorma Pollari

Teatteri Reten uutuus Pullapappi on vaikea määriteltävä. Siinä on kovin vähän aineksia teatteri-esityksenä totuttuun ilmaisutapaan. Siksi se hämmentää, ainakin aluksi. Draamallinen kehys puuttuu.Esitys koostuu leipääntyneen papin (Jussi Rekonen) ja puheliaan taksimiehen (Erkki Teittinen) keskusteluista huoltamokahvilassa. Miljöö on teoreettinen; olematon lavastus ei anna edes viitteitä paikasta, ja miehet seisovat koko esityksen ajan – kai sentään tuolit voisi minimalistiseenkin toteutukseen laittaa ja istua puhuessaan? Olisi luontevampaa.

Tällä kertaa miehet toistensa terapoinnin sijaan tarkastelevat näkevästi ja kriittisesti, mutta huumori pupilleissa nykyistä Suomen menoa. Poliittiset teemat saavat sanansäilästä osansa, mutta keskiössä on yhteisöllisyys, joka keskuudessamme ohenee nopeammin kuin tukka keski-ikäisten miesten päälaelta. Sanat ovat Mikko Maasolan tekstissä oivaltavasti sidotut; ajatukset huvittavat aidosti samalla kun ne puhuvat oikeaa asiaa.

Jotta näistä pakinointia muistuttavista keskusteluista syntyisi draamallinen toteutus, pitäisi työstää enemmän teeman ulkopuolisia rakenteita: henkilötyyppejä, draaman kaarta, motiiveja ym.Vaikka Pullapappia ei voi oikeastaan pitää edes näytelmänä, ei toteutus tuota pettymystä – on vain asennoiduttava toisin kuin teatteriin yleensä: nyt kuunnellaan ajatuksia, löydetään niistä pohdintaa arvoista, joiden väljähtyminen on tehnyt meistä kiittämättömiä ja sokeita.

Pullapitkoa voi pitää ironisena metaforana elämäntavoistamme: se mitä sieluumme syömme, ei ravitse, ei pidä nälkää eikä suojele terveyttä, onnellisuudesta puhumattakaan. Pystymmekö enää pullamössön turvottamina kieltämään itseltämme mitään että toisellekin jotain jäisi? Kaikkea tätäkin saa naurunremahdusten lomassa kerätä matkaevääkseen esityksen aikana.

Pureskeltavaa riittää.

Käsikirjoitus: Mikko Maasola. Ohjaus: Erkki Teittinen. Rooleissa: Erkki Teittinen ja Jussi Rekonen.